Kyllä muistan elävästi sen kun opiskeluajan kämppäkaveri katsoi minua kuin vähä-älyistä. Olin juuri tullut suihkusta ja ilmoitin, että kevät on lopullisesti saapunut. Sen tietää siitä kun vesi osuu iholle ja tukkaan ja alkaa tuoksua pöly. Siis vähän samanhenkisesti kuin kesäsateella asfaltti kastuu ja tulee se märän tomun haisu. Ihana elämys sekin. Onneksi kämppäkaveri itse seuraavan kerran peseytyessään koki tämän saman, niin ei hullun leimani ollut lopullinen.
Muuta iloa pölystä ei näinä aikoina varsinaisesti olekaan. Paitsi tietenkin jos se on siitepölyä kasvien lisääntymisen hengessä. Kaupungin tuulessa kaduilta nousee kiinteitä pilviä, jotka täyttävät silmät ja suunkin vaikka kuinka yrittäisi nipistää huulet kiinni. Nyt on Luojan kiitos sadesää. Hyvää hipiälle -sääksikin sitä on tullut kutsuttua. Vähän olen jo alkanut suunnitella kuistin ja portaiden siivoilua. Se on niin mukavaa hommaa, että päätin vasiten säästää sitä vielä. Mukava on sitten jonakin valoisana iltana töistä palattua pistää hösseliksi. Alkaa kaikennäköistä paljastua lumen alta. Viime vuonna sieltä löytyi myös kattolumivuoren alle menehtynyt isohko myyrä, jota ensin virheellisesti luulin rotaksi. Se sai hautapaikan ihan tästä kotipihalta.
Nyt on toistaiseksi tullut esille kaikenlaista rojua. Polkupyöräkin näkyy jo vähän. Korjattavaksi se pitää viedä kunhan irti saadaan. Mietin, että mitenkähän sitä onkin kertynyt niin paljon kaikenlaista tavaraa, pihallekin. Pitää ihan tehdä inventaario sitten. Ehkä rakennella uusia asetelmiakin. Nyt asettelin riviin vain talviajan työvälineitä. Ihan voi niistäkin olla tilapäisesti silmäniloa.
Lintulaudalle ilmaantui tällä viikolla ihan uusi värikäs pariskunta. Surffasin kaikenmaailman pikkulintusivuilla, muttei kukaan ollut näköjään ottanut juuri siitä lajista kuvaa. Olin varma, että nyt on harvinaisuus kotiutunut tontille. Näin jo sieluni silmin, miten lintubongarit tulevat ja leirityvät meidän pihalle. Ehkäpä kaivavat piiloutumispoteroitakin märkään lumeen. Vähän jo harmittelin, että tuli vietyä kaikki termospullot mökille. Olisin voinut bongareille tarjota vaikka lämmintä kaakaota. Pakko oli siispä lähestyä tuhruisen valokuvan avulla ystäväpiirini lintuasiantuntijoita, jotta tulisi selvyys tähänkin asiaan. Aika nopeasti sain tiedon, että kyseessä on tikli. Kulttuurilintu ja kova livertelemään. Ihana. Tervetuloa vaan.
On muitakin urbaaneja eläinhavaintoja tullut tehdyksi. Esimerkiksi eilen illalla seurasin ikkunasta pitkään hiiren hommia samaisen lintulaudan juurella. Mahdottoman isot korvat oli hän itselleen kasvattanut. Pitää olla kaupungissa kuulolla. Ja olihan siinä näköjään valppaana oltavakin. Lumenalaiseen koloon piti jatkuvasti luikahtaa kun tuli merkkejä äänimaailmasta. Naapurin kissaa ei kyllä näkynyt missään, mutta onhan noita muitakin uhkia. Tiklit eivät kyllä syö hiiriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti